31 tammikuuta 2013

Postaus 2, kertoo päivät 2 ja 3

Ajattelin yhdistää vanhempien ja siskon postauksen yhdeksi perhepostaukseksi. Koska isäni on supersankari ja äitini samanlainen höseltäjä kuin minä. Mitä muuta? Tein myös periaatepäätöksen olla julkaisematta yhtäkään kuvaa tässä julkaisussa, koska vanhempieni kuvia en aio julkaista, siskoni kuvan olette nähneetkin ja tämä toinen sisko tuskin haluaisi omaa pärstäänsä täällä katsella.

Isäni on puuseppä. Hän tuoksuu aina puulle ja työlle. Hänen on vaikea olla paikallaan, ja hän keksii aina kaikkea omiaan. Hänellä on hyvä huumorintaju, tuntemattomat kutsuvat häntä "se hauska pieni mies". Isäni on myös lyhyt, minua lyhyempi. Mutta se riittää, että ylettää maahan, eikä ainakaan kaadu korkealta, jos kaatuu. Isäni on myös hyvä ruuanlaitossa, hän on meillä se, joka tekee ruuat. Minusta "äitien tekemää ruokaa" on ihan outo mainos, koska oikeasti isä tekee paljon parempaa ruokaa kuin kukaan äiti ikinä. Ja varsinkin korvapuustit ovat isän leipomina parhaita! Isällä on aina tapana pelastaa minut tiukoista paikoista. Kun auto jättää minut tielle, soitan isälleni. Kun minulla hajosi talvikengät, soitin isälle (koska isältä löytyi suoraan minulle uudet kengät, jotka olivat häneltä jääneet käyttämättä. Meillä on samankokoinen jalka). Myös ystäväni ovat huomanneet, että jos jokin asia menee pieleen, soitan isälleni, ja sitten asiat eivät enää olekaan pielessä.

Äitini on 11 vuotta isääni nuorempi. Äiti on aikanaan ollut nuori äiti, minun ikäisenäni hänellä oli jo 3- ja 2-vuotiaat lapset. Ja opiskelut kesken. Mutta hän kävi opintonsa ja on sen jälkeen ollut samassa työpaikassa, tosin toimipiste ja työnkuva on ajansaatossa muuttunut. Äitini on melkoisen nopea liikkeissään, hän jos jotain saa päähänsä, ei hän kauaa mieti. Äitini elää jokseenkin sellaisen filosofian mukaan, jota minäkin arvostan. Hän ei puhu kenestäkään pahaa seläntakana, ellei voi sitä sanoa suoraankin. Usein hän ärsytettynä myös sanoo piut paut mm. työkavereilleen. Hän uskaltaa olla omaa mieltään asioista, vaikka välillä näyttäisikin ääliöltä muiden silmissä. Äiti myös rakastaa eläimiä ja tekee kaikkensa niiden eteen. Kissat ja koirat hän hemmottelee pahemmin kuin minut ja sisareni.

Siskoni asuu Saksassa. Hän on lapsena aina ollut paras ystäväni, mutta myös pahin viholliseni. Teineinä meillä oli yhteinen kaveripiiri ja yhteiset harrastukset. Kävimme yhdessä lukuisilla keikoilla, festareilla ja tapahtumissa. Siskoni on minua melkein 2 vuotta vanhempi, mutta usein meitä luullaan kaksosiksi tai häntä nuoremmaksi sisareksi. Etäännyimme melko pahasti sisareni ulkomaille lähdön takia, ja silloin olimme melko etäisiä hetken. Nyt asiat on kuitenkin jokseenkin rauhoittuneet, kun olemme molemmat kasvaneet ihmisinä. Olemme melkoisen eri suuntiin kasvaneet, mutta silti välillämme tulee aina olemaan se jokin yhteys. Se, mikä saa meidät viimeistelemään toisen lauseen. Se sama tunne, joka on, kun pitkästä aikaa näkee toisen, ja tuntuu ettei päivääkään ole kulunut edellisestä tapaamisesta.

Toinen siskoni ei ole biologinen, eikä oikeastaan edes virallisesti minun siskoni. Hän on lähinnä ystävä, joka on tullut osaksi perhettä. Hänen äitinsä on isovanhempieni tuttu, isovanhempani ovat tälle ikäänkuin ylimääräiset täti ja setä. Tämän "siskoni" omat isovanhemmat ovat kaikki kuolleet niin varhain, ettei kukaan heistä ole ehtinyt nähdä häntä. Silloin isovanhempani päättivät adoptoida itselleen uuden lapsenlapsen, joten meillä on tämän ystävän kanssa yhteiset isovanhemmat. Olemme tämän ihmisen kanssa lähestulkoon yö ja päivä ulkoisesti, tai kun meidät tapaa ensimmäistä kertaa. Vieraiden mielestä tämä tyttö on hiljainen ja kiltinoloinen, minä taas se suurisuinen huutelija. Oikeasti meissä on paljon samaa. Me pelkäämme samoja asioita ja arvostamme samoja piirteitä ihmisissä. Me reagoimme uusiin tilanteisiin samalla tavalla ja usein toimimmekin toistemme tavoin. Hän on se ihminen, jolle ensimmäisenä kerron kaikki suurimmat uutiset.

30 tammikuuta 2013

30 päivää myöhemmin



Löysin blogimaailmasta tälläisen kivan 30 päivän (postauksen?) haasteen, joka herätti minussakin heti ajatuksia. Jos se herätti ajatuksia, joita haluan kertoa, on silloin kerrottava ne ajatukset! Teemat ovat seuraavat:
Pvä 1: Me, myself and I
Pvä 2: Vanhempani
Pvä 3: Sisarukseni
Pvä 4: Rakkauteni
Pvä 5: Harrastukseni
Pvä 6: Ystäväni
Pvä 7: Lempimusiikkini
Pvä 8: Uskomukseni
Pvä 9: Rakkauden määritelmä
Pvä 10: Mitä oli ylläni tänään?
Pvä 11: Laukkuni sisältö
Pvä 12: Tärkeimmät tavarani
Pvä 13: Mitä söin tänään?
Pvä 14: Missä asun?
Pvä 15: Lapsuuteni
Pvä 16: Unelmani
Pvä 17: Suosikki syntymäpäväni
Pvä 18: Lempimuistoni
Pvä 19: Lempijuomani ja -ruokani
Pvä 20: Suosikkipaikkani
Pvä 21: Jotain, mikä saa minut itkemään
Pvä 22: Jotain, mikä saa minut hyvälle tuulelle
Pvä 23: Pelkoni
Pvä 24: Mitä haluan tehdä ennen kuolemaa
Pvä 25:  Jos voisin toivoa jotain...
Pvä 26: Jotain, mitä kaipaan
Pvä 27: Jotain, mitä kadun
Pvä 28: Aamurutiinini
Pvä 29: Mitä kerään
Pvä 30: Tyylini

Todennäköisesti yhdistelen joitakin teemoja, sillä en esimerkiksi osaa erottaa tämänhetkisestä elämästäni rakkautta ja harrastuksia. Ja lisäksi en usko edes, että jaksaisin seuraavan 30 päivän ajan joka päivä kirjoittaa, joten teen tästä siis 30 postauksen haasteen. Kunhan käyn nuo kaikki asiat läpi, niin fine!

Aloitan siis heti: Minä. Me, myself and I

Minä olen:
Avopuoliso

Emäntä ihanalle koiralle

Neuloja
Peikonpoikanen, sinisielu, pesän rakentaja, haaveilija
Näillä minä määrittelen itseni. Meilkein jopa tässä järjestyksessä, mikä on toisaalta aika surullista. Vain yksi näistä liittyy minuun itseeni ja sekin on vasta viimeisenä. Toisaalta sekin on osa minua: en halua kertoa mitään oikeasta minustani kuin vasta ihan viimeisenä. Tähänkin kuvaan mietin pitkään, jos vaikka puhuisin vain jotain ulkoisista asioista, mutta päätin sitten kuitenkin avautua.

Käsiemme lämmikkeeksi

Iih, näistä tuli muuten ihanat näistä lapasista! Näistä tuli ihan mun näköiset, pehmoiset ja sopivan ohkaset. Ja näistä tuli myös liian pienet... Grr! Joten eikun hommaamaan paksumpaa lankaa ja uusiksi. Nämä menevät todennäköisesti naamakirjan kuuttikirpparille myytäväksi, kunhan ensin napsin näistä huomenna parempia kuvia päivän valossa, joten stay tuned!

Seuraavat käpälättimet ovat kummipojalle. Ihan tavalliset siniset lapaset, joihin päätin harjoitella silmukoiden jäljentämistä. Joo-o, harjoittelun tulokselta se näyttääkin, mutta eiköhän nämä pian kaksivuotiaan kätösiä lämmitä hetken aikaa.

25 tammikuuta 2013

Pitkät palmikkosukat

Tykkään siitä, miltä palmikot näyttävät, vaikka en niin hirveästi jaksa niitä aina tehdäkään. Blogin lukijat ovat myös varmasti huomanneet pakkomielteeni pitkävartisiin sukkiin. Lähes puolet itselleni tekemistä sukista on polvimittaisia. Pidän juuri siitä mitasta sukissa, sillä hameiden kanssa ne ovat ylivedot. Ei siis ole ihme, että pidän pitkävartisista palmikkosukista.

 Näiden nimenomaisten sukkien ohje löytyy Novitan sukkalehdestä, joka julkaistiin jo vuonna 2011, mutta varmasti löytyy vielä monesta paikkaa myynnistä. Itse olen jo ainakin kuusi ohjetta tuosta lehdestä toteuttanut ja tarkoitus on vielä useita ohjeita toteuttaa. Pidän siis myös tuosta sukkalehdestä! Paksummille sukkalangoille kun harvoin löydän omaa silmää miellyttäviä ohjeita, on tuo lehti piristävä poikkeus. Kun ei tälläinen vilukissa millään ohuilla villasukilla selviä suomen talvikuukausista.
Mutta mitä tulee Novitan lankoihin, ja erityisesti tähän seiskaveikkaan, josta nämäkin sukat toteutin... Voi pyhä jysäys! Olen nyt yhden illan ja yhden aamun pitänyt sukkia jalassani, ja nyt jo kantapäät ovat lintassa ja huopuneen näköiset! Ja minä en yleensä saa sukkia rikki millään, elämäni aikana olen vain yhdet sukat joutunut parsimaan, ja nekin olivat jotain tarjoustalon halvinta akryylihirviötä. Eihän seiskaveikan pitäisi näin äkkiä kulua! Sehän on kestävyydeltään ruostumatonta rautalankaa vastaava! Ehkä kaikki sitten kuitenkin muuttuu ajan kanssa ja minunkin on aika myöntää, että suomalainen ei aina enää tarkoitakaan kestävää ja ikuista.

24 tammikuuta 2013

Se on alpakkainen, se on valmis!

Taas näitä elämää huonompia kuvia, mutta koittakaa kestää! Tässä on kuitenkin uusin kylmäntorjunta-aseeni! Turkoosin/sinisen/violetin sävyinen alpakkatunika! Ja se on pehmeä, mmh... Nam.
Tätä oli kiva tehdä, valmistui suurimmaksi osaksi hyvässä seurassa, sillä ainaoikeaa + ei saumoja = nopeaa ja helppoa. Aivotonta. Tätä on tehty muun muassa Dark Heresyä pelatessa.
Tänään pelasimme myös Chtulhu mythosta eteenpäin ja olen vieläkin aika fiiliksissä juuri loppuneesta kamppanjasta. Oman hahmon saavutukset ja onnistuneet nopanheitot kohentavat jotenkin niin mahtavasti omaakin mielialaa. Luulin koko nuoruuteni, että pöytäroolipelaus on vain joillekin no-life nörteille suunnattua pätemiseen keskittyvää toimintaa, mutta oikeiden ihmisten kanssa se on kaikkea muuta! No okei, olen ehkä vähän no-life, mutta nörtiksi en tunnustaudu. En ole edelleenkään kovin fiksu, en ymmärrä mitään tekniikasta ja matemaattisesti olen kohtalaisen lahjaton. En siis ole nörtti. Mutta ropettaja olen, sen voin sanoa!

18 tammikuuta 2013

Juuret

Takin mallin oikea nimi on Yuuret, jolla siis haetaan suomenkielistä saanaa "juuret", mutta koska ohjeen kirjoittajan kansalaisuus ei ole suomi, niin hän halusi kirjoitusmuotoon tuon y:n, että kaikki sen varmasti lausuisivat oikein. J on kuulemma vaikea lausuttava.
Minun juureni on harmaata Garnstudio DROPSin Nepalia, sitä kului tasan 9 kerää. Viimeisen kerän nöttösellä ompelin napit kiinni. Tuo napit ja tamppi -viritelmä on vain väliaikainen, en ole vielä löytänyt "niitä oikeita" hakasia tähän työhön. Mutta pitihän pusero saada päälle heti valmistuttuaan!
Tämä oli mukava tehdä, mallissa oli jatkuvasti "jotain meneillään" joten ei ihan aivoton. Toisaalta ohje oli mielestäni melko monimutkaisesti kirjoitettu, joten parasta oli vain lakata miettimästä miten homma menee, tekee vain niinkuin sanotaan. Aikaa tämän tekemiseen ei mennyt kuin reilu viikko! Isot puikot ja paksu, pehmeä lanka auttoivat asiaa. Näitä teen varmasti jatkossa lisää!

15 tammikuuta 2013

Keskeneräisten tarinoita

Minulla on aina monta työtä yhtäaikaa meneillään. Nyt kuitenkin tulee minullakin raja vastaan; nyt jonkun pitää valmistua ennen seuraavan uuden aloitusta! Ajattelinkin kertoa muutaman keskeneräisen neuleeni tarinan, ihan vain aikani kuluksi.

Sininen alpakkatunika on hihoja ja taskuja vaille valmis mytty olohuoneessa. Siitä tulee siis Still Light, samanlainen kuin edellinen musta versio, mutta pitkillä hihoilla.

Tulevan tunikan vieressä nyhjöttää toinen yhtä surullinen kasa. Siinä on muutama silmukkamerkki ja tähän mennessä kuusi kerää tummanharmaata Garnstudio Dropsin nepalia - 12 kerää on varattuna! Siitä tulee isona Yuuret (RavLink!!) ja voi vitsit siitä tulee nätti! Tästä tulette varmasti pian kuulemaan lisää, sillä työ etenee nopsaan kun on niin paksu lankakin.

Olohuoneen laatikossa minua odottaa pitkävartiset palmikkosukat. Toinen sukka on jo valmis ja toinen menossa jo kantapäässä, mutta into loppui kun on pehmoisempiakin lankoja puikoilla. Kyllä nämäkin vielä valmistuvat, ovat jo niin pitkällä, että purkamaan en ainakaan lähde!

Sitten vielä se murheenkryyni, joka sai Kultani huokaisemaan kauhusta: Beekeeper's quilt! (taas ravlink!) Tämän olisi tarkoitus syödä kaikki loput jämäsukkalangat, joita talosta löytyy. Nyt on valmiina vähän reilu 30 puffia, eli pientä palaa. Enää 270 tehtävänä! Jos joku haluaa eroon fingering -vahvuisista nöttösistä, niin osoitteeni saa kysymällä :D

Puffeja. Nämä vievät minulta vielä hengen...
Ja se, mikä saa ihmiset kauhistumaan pahemmin tästä projektista on tämä: teen tämän viltin koiralleni Monalle!! Aion siis käyttää miljoonia työtunteja, tuhansia metrejä ihkulankojen jämiä ja satoja menetettyjä hermona, kun keskeneräisen viltin puffeja pyörii jokaisessa laatikossa. Koiralleni. Kyllä. Mutta kun Mona rakastaa nukkua pää lankakerieni päällä, jos olen sohvalla neulomassa. Jos olen jättänyt huivini tai villapaitani sen ulottuville, se hakee sen ja nukkuu sen päällä. Se rakastaa sitä, että itsetehty on pehmeä ja siinä on tekijänsä tuoksu. Joten siksi kaikki tämä "vain" koiran vuoksi!

Totuuden nimissä on vielä mainittava, että nämä ovat ne "aktiivisesti kesken" olevat työt, noista uinuvista ufoista en suostu hiiskumaan!

09 tammikuuta 2013

Vielä vähän kesken

Siinä se nyt on: Neulova Mörkö. Kuva on aika huono, loput teki niin kipeää, että en voinut seistä kunnolla kun kuva otettiin. Oikeasti silmät ja jalat ovat samannäköisiä. Mutta koska venytetty kylki ja silleen... On kyllä taas luonnossa ihanampi! Niin ja siis tämä kuva on minun oikeassa kyljessäni, hivenen rintsikoiden alla. Kevväämmällä jatketaan tuohon taakse, selän puolelle, lankakerä. Että semmosia. Parempaa kuvaa kunhan paranee!