Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit

05 helmikuuta 2013

Pvä 9. Rakkauden määritelmä

Mitä on rakkaus? Oikeastaan tästä tulee mieleen vain yksi asia. Kaija Koon Joku keksi rakkauden. Se on laulu, jonka innoittamana olen joskus pienenä lapsena jo alkanut miettimään, mitä rakkaus on minulle.
Minulle rakkaus on enimmäkseen välittämistä. Välittäminen voi olla myös yksipuolista. Sitä, että piittaa siitä, mitä toinen tekee, ajattelee, haluaa, toivoo. Toiseksi se on kunnioitusta. Sitä, että kunnioittaa toista omana itsenään. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä, sillä toisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, vaikka se olisikin väärässä (tämä siis sanottu puolivakavana! Parisuhteessa elävät ymmärtävät). Sillä toisella on oikeus lähteä vaikka maailmanympärysmatkalle yksin, jos siltä tuntuu.

Tämä, ettei toista yritä omistaa, on minulle ainakin ollut opettelun paikka. Ei ole minun asiani yrittää muuttaa sitä toista, hän muuttaa itse itsensä jos haluaa. Ja tämä ei koske vain kumppania, vaan myös ystäviä ja perhettä kohtaan koettua rakkautta. Vaikka olisi kuinka läheinen tahansa, niin se toinen on oma yksilönsä. Aina tulee olemaan eroavaisuuksia. Aina tulee olemaan erillaisuutta. Minuakaan ei omista kukaan muu kuin minä itse. Kukaan ei voi pakottaa minua esimerkiksi opettelemaan siistimmäksi ihmiseksi, mutta minä haluan opetella sen, jotta kultani viihtyisi paremmin kotonaan, jonka jaamme. Kukaan ei voi pakottaa minua, on aina minun oma päätökseni, jos haluan muuttaa jotain asioita.

Ja siitä pääsemme siihen, että rakkaus on pieniä ja suuria tekoja. En ottaisi itselleni taakkaa itseni muuttamisesta ihan kepoisin syin. Teen sen siksi, että rakastan. Jos teen itselleni leivän, kysyn toiselta, onko senkin nälkä. Kudon välillä suurempia villasukkia, jotta kultani jalat pysyvät lämpiminä. Joskus, kun kulta tulee kotiin töistä, käyn toivottamassa hänet tervetulleeksi kotiin ilman paitaa. Koska hän pitää siitä. Pieniä tekoja, jotta toinen olisi onnellinen tässä arjessa.

Minulle rakkaus ei ole kuutamoserenadeja tai suuria ruusukimppuja. Minulle se on sitä, että silittää päätä kun itkettää. Tukee toista, kun vasta aloitettu lääkitys saa pyörtyilemään. Käy toisen puolesta kaupassa, kun toinen on kipeänä. Se on toisen auttamista tästä elämässä selviytymiseen, ja joskus ehkä vähän toisen epäonnelle nauramista.

En tiedä muista, mutta minulla on myös paha tapa osoittaa rakkaus naljailemalla. Jos ystäväni ovat joskus kuulleet suustani loukkauksen ja naurua, niin silloin todennäköisesti olet minulle tärkeä!

02 helmikuuta 2013

Neljäs postaus, aiheenä päivä 6

Tähän pitäisi kai kertoa jotain ystävistä.

Minulla on kohtalaisen paljon ystäviä. On sellaisia uusia ihmisiä, joita enemmän sanon kavereiksi. Sitten on niitä, jotka ovat tunteneet minut esikoulusta asti. Lasken myös siskoni ystäväksi. Ehkä kuvina?
Sisko ja sen sisko

Kallioni
Bimbot, oli vähän kirkasta

kenkäilyä <3
Kaikista ystävistäni minulla ei ole kuvaa, eikä kaikki varmasti halua, että julkaisen heidän kuvansa täälä. Minulla on paljon erilaisia ystäviä, joilla on elämässään erilaisia vaiheita. Yksi perustaa perhettä, toinen elää sinkkuna. Kolmas on juuri saanut ammatin, neljäs on vakitöissä. Joku ehkä opiskelee, joku miettii vielä, mitä lähtisi seuraavaksi opiskelemaan. Kaikilla on kuitenkin yksi yhteinen asia: suuri sydän ja mieli täynnä mietteitä. Olette tärkeitä!

01 helmikuuta 2013

3. kirjoitus, jossa kerron harrastuksistani ja rakkaudestani

Hahaa, tulipa sopivasti tämä harrastuspostaus kun minulla on valmista näytettävääkin :D Harrastan siis käsitöitä, joita saatan ehkä vähän rakastaakin.
Minun kolmas lintillani. Kolmas kerta sanoi tälläkertaa toden, ja nyt tämä huivi on viimeinkin omaan käyttöön! Väri oli taas vaikea kuvattava, nuo kuvassa vaaleansiniset ovat oikeasti sellaista keskisinistä ja tummansiniset sellaista violettiin taittavaa tummansinistä. Lanka oli tälläkertaa Wollmeisen 100% pure, eli täys merinovillalanka. Tykkäsin hieman enemmän kuin Wollmeisen Twinistä, mutta en mainittavasti. Neulottavuutensa puolesta tämä ei ole sitä ihaninta lempparia, kun on niin puuvillan tuntuista, mutta käytön puolesta tämä on ihana! Ja käyttöön tämä toivottavasti pääseekin.
Aloitin myös kirjoneuleiset sukat, joihin tulee tälläisiä pääkallokukkasia. Nam!
Koiran vilttiinkin on nyt jo 46 palasta valmiina.

Josta aasinsiltana pääsemmekin toiseen rakkauden ja harrastuksen sekoitukseen: koiraani! Monasta olettekin tässä blogissa jo paljon kuulleet, joten voitte käydä lukemassa tuosta karvaotuksesta vaikka täältä ja täältä!

Kolmas asia onkin sitten enemmän rakkaus ja vähemmän harrastus. Elämäni mies, prinssi charming ja kaikkea muuta! Olemme olleet yhdessä joulukuusta 2006 asti, yhteen muutimme syksyllä 2007.

31 tammikuuta 2013

Postaus 2, kertoo päivät 2 ja 3

Ajattelin yhdistää vanhempien ja siskon postauksen yhdeksi perhepostaukseksi. Koska isäni on supersankari ja äitini samanlainen höseltäjä kuin minä. Mitä muuta? Tein myös periaatepäätöksen olla julkaisematta yhtäkään kuvaa tässä julkaisussa, koska vanhempieni kuvia en aio julkaista, siskoni kuvan olette nähneetkin ja tämä toinen sisko tuskin haluaisi omaa pärstäänsä täällä katsella.

Isäni on puuseppä. Hän tuoksuu aina puulle ja työlle. Hänen on vaikea olla paikallaan, ja hän keksii aina kaikkea omiaan. Hänellä on hyvä huumorintaju, tuntemattomat kutsuvat häntä "se hauska pieni mies". Isäni on myös lyhyt, minua lyhyempi. Mutta se riittää, että ylettää maahan, eikä ainakaan kaadu korkealta, jos kaatuu. Isäni on myös hyvä ruuanlaitossa, hän on meillä se, joka tekee ruuat. Minusta "äitien tekemää ruokaa" on ihan outo mainos, koska oikeasti isä tekee paljon parempaa ruokaa kuin kukaan äiti ikinä. Ja varsinkin korvapuustit ovat isän leipomina parhaita! Isällä on aina tapana pelastaa minut tiukoista paikoista. Kun auto jättää minut tielle, soitan isälleni. Kun minulla hajosi talvikengät, soitin isälle (koska isältä löytyi suoraan minulle uudet kengät, jotka olivat häneltä jääneet käyttämättä. Meillä on samankokoinen jalka). Myös ystäväni ovat huomanneet, että jos jokin asia menee pieleen, soitan isälleni, ja sitten asiat eivät enää olekaan pielessä.

Äitini on 11 vuotta isääni nuorempi. Äiti on aikanaan ollut nuori äiti, minun ikäisenäni hänellä oli jo 3- ja 2-vuotiaat lapset. Ja opiskelut kesken. Mutta hän kävi opintonsa ja on sen jälkeen ollut samassa työpaikassa, tosin toimipiste ja työnkuva on ajansaatossa muuttunut. Äitini on melkoisen nopea liikkeissään, hän jos jotain saa päähänsä, ei hän kauaa mieti. Äitini elää jokseenkin sellaisen filosofian mukaan, jota minäkin arvostan. Hän ei puhu kenestäkään pahaa seläntakana, ellei voi sitä sanoa suoraankin. Usein hän ärsytettynä myös sanoo piut paut mm. työkavereilleen. Hän uskaltaa olla omaa mieltään asioista, vaikka välillä näyttäisikin ääliöltä muiden silmissä. Äiti myös rakastaa eläimiä ja tekee kaikkensa niiden eteen. Kissat ja koirat hän hemmottelee pahemmin kuin minut ja sisareni.

Siskoni asuu Saksassa. Hän on lapsena aina ollut paras ystäväni, mutta myös pahin viholliseni. Teineinä meillä oli yhteinen kaveripiiri ja yhteiset harrastukset. Kävimme yhdessä lukuisilla keikoilla, festareilla ja tapahtumissa. Siskoni on minua melkein 2 vuotta vanhempi, mutta usein meitä luullaan kaksosiksi tai häntä nuoremmaksi sisareksi. Etäännyimme melko pahasti sisareni ulkomaille lähdön takia, ja silloin olimme melko etäisiä hetken. Nyt asiat on kuitenkin jokseenkin rauhoittuneet, kun olemme molemmat kasvaneet ihmisinä. Olemme melkoisen eri suuntiin kasvaneet, mutta silti välillämme tulee aina olemaan se jokin yhteys. Se, mikä saa meidät viimeistelemään toisen lauseen. Se sama tunne, joka on, kun pitkästä aikaa näkee toisen, ja tuntuu ettei päivääkään ole kulunut edellisestä tapaamisesta.

Toinen siskoni ei ole biologinen, eikä oikeastaan edes virallisesti minun siskoni. Hän on lähinnä ystävä, joka on tullut osaksi perhettä. Hänen äitinsä on isovanhempieni tuttu, isovanhempani ovat tälle ikäänkuin ylimääräiset täti ja setä. Tämän "siskoni" omat isovanhemmat ovat kaikki kuolleet niin varhain, ettei kukaan heistä ole ehtinyt nähdä häntä. Silloin isovanhempani päättivät adoptoida itselleen uuden lapsenlapsen, joten meillä on tämän ystävän kanssa yhteiset isovanhemmat. Olemme tämän ihmisen kanssa lähestulkoon yö ja päivä ulkoisesti, tai kun meidät tapaa ensimmäistä kertaa. Vieraiden mielestä tämä tyttö on hiljainen ja kiltinoloinen, minä taas se suurisuinen huutelija. Oikeasti meissä on paljon samaa. Me pelkäämme samoja asioita ja arvostamme samoja piirteitä ihmisissä. Me reagoimme uusiin tilanteisiin samalla tavalla ja usein toimimmekin toistemme tavoin. Hän on se ihminen, jolle ensimmäisenä kerron kaikki suurimmat uutiset.

03 joulukuuta 2012

Daybreak toinen

Tein toisen Daybrak -huivin, sillä ohjeella ei voi epäonnistua. Tälläkertaa mustaa ja violettia liukuvärjättyä.
Tästäkin tuli taas niin ihana, että melkein harmittaa antaa se pois. Tiedän kuitenkin huivin tulevan omistajan pitävän siitä niin paljon, että se ilo parantaa tuon mielipahan! Eikä tämä ole edes minun väriseni, pitää tehdä sinisävyisenä vielä yksi tälläinen, langatkin olisi jo valmiina!

Tänään on ollut mukava päivä, kiitos mukavien ystävien ja ihanan ilman! Aamupäivästä kävin nauttimassa koiran kanssa kinoksista ja iltapäivän join kahvia ja söin kakkua niin että ei tarvitse taas vähään aikaan. Nyt on taas yksi vuosi lisää ikää. Viikonloppuna lähtö siskon luo Saksaan, perhoset alkavat kerääntyä vatsaan.

16 marraskuuta 2012

Vapaaehtoisesti kulmakarvaton

Tiesittekö, että veri ei tunnu kivalta silmässä. Eikä tunnu haavanpuhdistusainekaan. Ai mistäkö tiedän? Siitä, että tänä aamuna onnistuin ensimmäistä kertaa saamaan haavan itseeni sheivatessani kulmiani. Eikä sekään ole kamalan kivaa, kun yrittää huuhtoa edellämainittuja sieltä silmäkuopastaan, kun kulmassa oleva haava kirvelee niin perkeleesti. Taidan kasvattaa kulmakarvat takaisin.

Tänään ei ole ollut hyvä aamu, toivottavasti on parempi päivä. Luvassa on käsityömessuja pirkkahallissa ja toivottavasti kivojen ihmisten treffailua. Jos tunnistatte minut ja kulmani, saa hihasta tulla nykimään.

Tänään keksin myös, miksi yksi mukava ihminen tuntuu jostain syystä niin kamalan salakavalalla tavalla omituiselta. Siksi, että hän on ihan pyyteettömästi iloinen ja onnellinen, niin itsensä kuin muidenkin edestä. Eikä hän kettuile muille. Minulla kun koko huumorintaju perustuu muille (ja itselle) nauramiseen ja jonkinasteiseen naljailuun ja loanheittoon, niin tämä tuntuu hyvinkin omituiselta. Ehkä pääsen asiasta yli.