Lempi muistoni

Lapsuusajan muistoistani olen läpissyt jo ummet ja lammet, joten niitä ei nyt varmaan tarvitse tähän enää toistaa. Keskityn nyt lähinnä enemmän aikuiselämäni muistoihin.

Niistä yksi parhaista on varmasti tuohon turjakkeeseen törmääminen erään Diablon keikan jälkeen. Hyvänä kakkosena tulee muisto kuopio rockista muutama vuosi (voi apua, siitä on jo yli 3 vuotta!) takaperin. Lavalla oli monta hyvää muusikkoa, ilma oli hyvä, vaikkakin toisena päivänä melko viileä. Alkoholia hivenen ja erikoisia tapahtumia sitäkin enemmän. Tämä on se minun "näitä tarinoita sitten vanhana muistellaan kiikkustuolissa" -reissu. Hyviä muistoja on myös Provinssirockista, jossa olen aikanani ollut kolmena peräkkäisenä kesänä töissä (muistaakseni -05, -06 ja -07).

Muisto, jota vaalin lämpimällä sydämellä, on kotimatka Monan haku reissulta. Kun toinen oli niin pieni, ettei pienen pösön ikkunasta nähnyt pihalle - ei vaikka nousi repun päälle makaamaan. Yhtään se ei vinkunut tai vikissyt, oli vain utelias, että mihin nyt mennään. Se hullu luotti meihin heti alusta lähtien, että me pidämme siitä huolen. Nytkin kostuu silmät kun tätä muistelen.

Näiden hyvien muistojen lisäksi elämääni mahtuu paljon ei ehkä niin hyviä, mutta sitäkin opettavaisempia muistoja. Muistoja, joita en ikinä halua unohtaa. Muistoja, jotka ovat kasvattaneet minua ihmisenä enemmän kuin yksikään kouluvuosi. Näin jälkeenpäin nekin muistot tulee luokiteltua tuonne hyviin asioihin, vaikka itse tapahtumina ne eivät niin hyviä olleetkaan.

Lapsuuteni

papan ja siskon kanssa mökilla, kivimaailmassa seikkailulla

Suurin osa lapsuudestani sijoittuu 90 -luvulle. synnyin 80 -luvulla ja 2000 -luvulla olin jo teini, joten voin sanoa olevani 90 -luvun kasvatti. Lapsuuteni kului suurimmaksi osaksi pihalla juoksennellen tai sisällä barbeilla leikkien. Pidin paljon piirretyistä ja kirjahyllystä löytyi useampikin disneyn VHS.
Lama vaikutti jonkun verran elämääni. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että mitään minulta ei ole puuttunut. Minulla ei ehkä ollut niitä hienoimpia ja kalleimpia leluja, mutta ikinä en ole nälkää nähnyt. Opin vertailemaan hintoja ja venyttämään penniä. Opin, ettei kalliit vaatteet tee elämään sisältöä, vaan onnellinen voi olla muista asioista.
Vakinaista harrastusta minulla ei ollut pienenä. Kaiken ajan käytin kavereiden kanssa leikkimiseen ja mielikuvituksen kehittämiseen. Isä on aina ollut käsistään taitava, joten hänen kanssa tuli askarreltua paljon. Ensimmäisen ompelukoneen sain n. 7 -vuotiaana ja sitäkin ennen olin jo käsitöitä harrastanut. Neulomaan opin ennen kirjoittamista ja kotoa löytyy vieläkin muutama käsin ommeltu barbin vaate. Ensimmäinen neulontatyöni oli pinkki kaulahuivi, josta loppujen lopuksi tuli nukelle peitto.
Nykyisin usein suren, ettei muilla ole ollut yhtä ehjää lapsuutta, kuin minulla. Olen hyvin kiitollinen molemmista vanhemmistani, kumpikaan heistä ei ollut alkoholisteja tai rasisteja. Sain kasvaa siihen uskontoon, kuin halusin, minulle ei mitään tuputettu. Minulle annettiin tilaa miettiä ja pohtia omia ajatuksiani ja minua tuettiin oman persoonan kehityksessä. Minulle pidettiin kuria mutta koskaan minua ei ole lyöty. Minulle opetettiin, että sanojen pitää riidoissa riittää. Jos ei riitä, niin riita lopetetaan, nyrkkejä ei käytetä. Minulla oli onni tuntea kaikki isovanhempani, vaikka äidin vanhempia tulikin vähemmän nähtyä.
Olen maalla kasvanut ja se näkyy minussa. Maalta sinä olet tullut ja maalle sinä olet jälleen muuttava. Kaupunki ei ole minua varten, oma henkilökohtainen tilani vaatii vähintään hehtaarin.

Tämä on nyt tälläinen tajunnanvirta, jotenkin hukkaan jatkuvasti sen punaisen langan. Nyt olen kuitenkin saanut haasteen jo puoleenväliin, joka on huomattavasti pidemmälle kuin alunperin edes ajattelin! Tahti on selkeästi jo hidastunut ja inspiraatiotakin pitää hakemalla hakea, mutta kyllä minä tämän haasteen selätän!