Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

31 toukokuuta 2013

Kiirusta pitää...

Hei, olen edelleen hengissä! On vain vähän kiirettä pitänyt, kun aloitin uudella työpaikalla, tein alanvaihdoksen ja edelleen talohaaveet ovat aktiivisessa käytössä. Olen minä neulonutkin!

Kaverille tein keväämmällä kurttusukat Novitan sukkalehden ohjeen mukaan. Lankana erilaiset Nallen jämät.

Itselleni tein kevätkeleille pitsilapaset, mutta kelit lämpesivät heti niin, että edes pitkähihaista ei enää tarvitse!

Eräälle koiranulkoiluttajalle tein kämmenekkäät

Räveltämöstä eräs ihana osti minulle Knit. Sock. Love. -kirjan, joten tein hänelle siitä maksuksi samasta kirjasta Twisted Flowe -sukat. Nämä pitäisi vielä saada kulkemaan postiin asti...

Itselleni tein harmaat sukat In and Out -mallilla.

Lisäksi olen neulonut yhden slipoverin elämäni ensimmäistä larppia varten, mutta +20 astetta tekivät sen tarpeettomaksi. Ikinä ei voi tietää, mitä Rovaniemi tarjoaa Toukokuussa!

14 huhtikuuta 2013

Pvä 19: Lempijuomani ja -ruokani

Olen taas ollut koko viikonlopun niin pahalla päällä, että ajattelin tälläisen positiivisiin ajatuksiin suuntautuvan kirjoittamisen helpottavan. Sitten näin tämän aiheen ruuasta ja juomasta. Voihan kyrsä... LAME!!!

Noh, ensinnäkin aiheesta tekee tylsän se, että en pidä kokkaamisesta. Arkena syöminen on vähän sellaista survival tyyppistä "kunhan nälkä lähtee" ajattelua. Joskus kun jaksan jotain ruokaa tehdä, teen sen sitten huolella ja käytän ihan oikeasti hyviä aineksia, jolloin siitä tulee yleensä hyvääkin. Silloin nautin siitä ruuasta. Esimerkiksi jokun aikaa sitten tein maailman parasta kasvissosekeittoa. Siihen tuli muutama porkkana, pari perunaa, kukka- ja parsakaalia, kolmen juuston ruokakermaa ja mausteeksi pippuria ja suolaa. Ruuan kanssa vielä paistovalmista patonkia ja ystävien seura, niin avot. Mutta ei se silti tee kasviskeitosta lempiruokaani, tuo tietty kasviskeitto vain oli ihan parasta ikinä.

Olen myös syönyt suussasulavaa täytepastaa ravintolassa, mutta useimmat valmiiksi täytetyt pastatyynyt, joita kaupat myyvät, ovat ihan kamalia. Tykkään suklaasta, mutta eihän se ole lempiruoka. Leivon melko usein erillaisia leivonnaisia, joista suurin osa on hyviä, mutta en minä silti välttämättä tykkää kaikista muiden tekemistä leivonnaisista, vaikka samalla ohjeella olisi tehty. Minulla ei siis ole lempiruokaa, on vain erityisen onnistuneita ruokia ja joskus vähän vähemmän onnistuneita.

Juomat taas ovat huomattavasti helpompi asia. Pidän maidosta, sen mausta ja monikäyttöisyydestä. Juon melko usein kaakaota (ehdottomasti maitoon tehtynä! Vesi kaakaot on kamalan makuisia) ja kahvia (maidolla, ei sokeria). Ehkä siis lempi juomani on maito, ja kaikki ne, mihin sitä käytän?

Seuraavassa tekstissä ehkä esittelen taas jotain valmista. Kauheasti olen taas tehnyt kaikkia pieniä töitä, mutta kuvauspuolen inspiraatio on ihan hakusessa.

16 marraskuuta 2012

Vapaaehtoisesti kulmakarvaton

Tiesittekö, että veri ei tunnu kivalta silmässä. Eikä tunnu haavanpuhdistusainekaan. Ai mistäkö tiedän? Siitä, että tänä aamuna onnistuin ensimmäistä kertaa saamaan haavan itseeni sheivatessani kulmiani. Eikä sekään ole kamalan kivaa, kun yrittää huuhtoa edellämainittuja sieltä silmäkuopastaan, kun kulmassa oleva haava kirvelee niin perkeleesti. Taidan kasvattaa kulmakarvat takaisin.

Tänään ei ole ollut hyvä aamu, toivottavasti on parempi päivä. Luvassa on käsityömessuja pirkkahallissa ja toivottavasti kivojen ihmisten treffailua. Jos tunnistatte minut ja kulmani, saa hihasta tulla nykimään.

Tänään keksin myös, miksi yksi mukava ihminen tuntuu jostain syystä niin kamalan salakavalalla tavalla omituiselta. Siksi, että hän on ihan pyyteettömästi iloinen ja onnellinen, niin itsensä kuin muidenkin edestä. Eikä hän kettuile muille. Minulla kun koko huumorintaju perustuu muille (ja itselle) nauramiseen ja jonkinasteiseen naljailuun ja loanheittoon, niin tämä tuntuu hyvinkin omituiselta. Ehkä pääsen asiasta yli.

10 lokakuuta 2012

Vastaukset kysymyksiin

Annoin teille lukijoille hetki sitten mahdollisuuden kysyä minulta mitä tahansa. Ilmeisesti ette ole kauhean uteliaita, sillä kysymyksiä tuli vain yhdeltä! Tässä nyt kuitenkin vastaukset:

Mikä on siisteintä ikinä?
Se, kun koira tuhisee tyytyväisenä (ja väsyneenä) vieressä. Se, kun innostuu uudesta neuleesta tai saa uuden hienon neuleen vihdoin käyttöön. Se, kun syksy alkaa tuoksua talvelta. Saunan jälkeinen iho ja puhtaat lakanat. Lämpimät villasukat ja kupillinen kaakaota. Kun huomaa ystävien välittävän ihan oikeasti sinusta sinuna. Moni asia!

Mistä käsityöstä olet eniten ylpeä?
En osaa sanoa vain yhtä. Jokaisesta tekemästäni työstä olen jollakin tavalla ylpeä, mutta ehkä eniten ylpeilyä aiheuttavat Huldan takki, Aeolian helmikoristeilla, In to the pink (alimmainen huivi) ja Alice in wonderland lapaset

 Entä oletko aamu- vai yöihminen?
En kumpaakaan ja molempia. Tykkään välillä valvoa myöhään ja nukkua pitkään, pyöriä sängyssä koko aamu ja nousta vasta päivän puolella. Toisaalta nautin siitä, kun menee aikaisin nukkumaan ja herää aikaisin, jolloin on koko päivä edessä ja ehtii tehdä vaikka mitä. Luonnostaan minulta kyllä tulee tuo valvominen, ja aikaisin herääminen tarkoittaa minulla siinä kahdeksan aikaan (jos en herää kellonsoittoon), joten enemmän taidan olla yöihminen.

17 syyskuuta 2012

Miksi minulla on koira

Lueskelin tässä eräänä tylsänä sateisena päivänä erilaisia koiriin liittyviä blogeja, ja tuli muisteltua sitä, miten minulle on tullut koira. En ole muistaakseni siitä ennen täällä puhunut, joten nyt tulee tarina minun ja Monan teiden kohtaamisesta!

 
Meidän perheessä on aina ollut koiria. Kun synnyin, vanhemmillani oli vehnäterrieri uros, Jeri. Tästä koirasta en muista muuta, kuin sen turkin. Vehniksillä on kihara melko lyhyt turkki, josta on hyvä pitää kiinni kun opettelee kävelemään. Koira tosin kosti minulle, eli kun opin kävelemään, naamani oli sen kuonon korkeudella. Sain monet kasvopesut jos erehdyin juoksemaan.
Jeri kuoli kun olin n. kahden vanha. Koira oli vanhemmilleni niin tärkeä ja rakas etteivät he enää halunneet toista koiraa, sillä kukaan ei enää voisi viedä sen paikkaa heidän sydämissään. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, ja hyvin lähellä siskoni nelivuotis synttäreitä olimme vanhempieni  ystäväperheen luona käymässä. Heidän ajokoirallensa oli käynyt "vahinko" ja se oli juoksujen aikaan tavannut kettuterrieri uroksen. Pennut olivat juuri luovutusikäisiä ja yksi oli jäänyt myymättä, eikä ystäväperheellä ollut mahdollisuutta pitää pentua. Vanhempani kieltäytyivät koirasta, mutta ystäväperhe oli ovelampi. He antoivat sen siskolleni syntymäpäivälahjaksi ja toivat sen autoon kun olimme lähdössä. Siinä siskon sylissä kyhjöttävä pentu sulatti vanhempieni sydämen ja näin meille tuli meidän toinen koiramme Pilkku.
Pilkku oli suuri persoona. Se nukkui usein minun tai siskoni sängyssä vieden meiltä pikkuhiljaa peiton. Ja jos peittoa yritti vetää takaisin, se meni vain paremmin sen päälle maate. Pilkku ei koskaan oppinut kulkemaan hihnassa ja mökillä se kävi silloin tällöin omilla retkillään. Pilkku rakasti kaikkia, jotka vähänkään rapsuttivat sitä, mummi ja vaari olivat sen mielestä kuitenkin maailman parhaat, sillä heiltä se sai herkkuja.
Pilkun ollessa vielä elossa vanhempani erosivat ja äiti hommasi oman koiran, karkeakarvaisen kääpiömäyräkoira Iisan. Iisan edellinen perhe joutui luopumaan Iisasta, sillä koira ei hyväksynyt heille syntynyttä lasta. Iisa oli koko perheen kuningatar, ja jos se ei halunnut kävellä ulkona niin se ei kävellyt. Silloin koira piti kantaa. Iisa sai nukkua äidin sängyssä ja sen bravuuri oli maata sylissä selällään, pää rintojen välissä. Tässä vaiheessa minullakin oli jo sen verran ikää, että minunkin mahani päällä se tykkäsi maata rapsutettavana.
Pilkku kuoli muutama vuosi Iisan perheeseen tulon jälkeen, eikä isäni ole sen jälkeen halunnut uutta koiraa. Vanhempieni välit tosin paranivat sen verran, että Iisa oli silloin tällöin myös isäni luona, joten isä ei kaivannutkaan koiraa niin kovasti. Iisan kuolema oli minulle kuitenkin paljon traumaattisempi, sillä minä olin se, joka löysin sen kivuistaan kärsivänä vaatekaapista vikisemässä. Jouduin odottamaan kivuliaan koiran kanssa tunnin, ennenkuin vanhempani pääsivät paikalle ja pääsimme eläinlääkäriin. Mitään muuta ei ollut enää tehtävissä, kuin lopettaa sen kärsimys.

Iisan jälkeen olimme taas muutaman vuoden ilman koiraa, kunnes siskoni valmistui ylioppilaaksi ja lähti maailmalle. Koska perheessä oli silloin yksi suu vähemmän ruokittavaa, aloin puhua vanhemmilleni koiran hankkimisesta. Tästä koirasta tulisi nyt selkeästi minun koirani, ja ottaisin sen myös mukaani, kun muuttaisin kotoa. Äiti olisi halunnut jonkun pienen koiran, mutta minä olin sitä mieltä, että isompi olisi parempi. Olin myös silloin jo tavannut nykyisen avopuolisoni, joten hänenkin mielipiteensä vaikutti. Ja hän oli sitä mieltä, että alle 25 kiloiset ovat kissoja.
 Keväällä 2007 löysin keltaisen pörssin sivuilta ilmoituksen, jossa kaupattiin äitienpäivänä syntyneitä pentuja. Pentujen emo oli saksanpaimenkoira ja isä perheen oma kultainennoutaja. Tämä voisi olla sopiva rotuyhdistelmä minulle! Vanhempani olivat ensin sitä mieltä, että koira on liian iso. Minä pidin pääni ja otin isäni mukaan katsomaan pentuja. Pentu oli vilkas ja leikkisä, ja sulatti niin minun kuin isänikin sydämen! Lisäksi se näytti siltä, että mikään ruoka ei olisi sille tarpeeksi. Juuri ennen tuloamme pennut olivat saaneet ensimmäisiä kiinteitä ruokiaan, ja Mona kävi kaikkien jälkeen vielä tarkistamassa kaikki kupit, jos jonnekin olisi vielä jotain jäänyt. Kun se oli kaikki kupit käännellyt ja todennut, ettei ruokaa enää ollut, se lähti jahtaamaan emoa, josko vielä vähän maitoa saisi. Pentu oli hyvin pulska, joten ei se ainakaan nälkää ollut nähnyt.
Kesällä, juuri Tuska festareiden jälkeen heinäkuun alussa meille muutti karvainen pienokainen, joka sai nimekseen Mona. Mona ei ehtinyt kuin reiluun puolen vuoden ikään, niin muutimme poikakaverini kanssa yhteen. Siitä lähien Mona on ollut minun lenkkikaverini, terapeuttini, lapseni ja rakas ystäväni. En osaisi kuvitellakaan elämääni ilman sitä! Tämän koiran kohdalla on täysin totta sanonta, että et saa sellaista koiraa kuin haluat, vaan sellaisen, jota tarvitset.




14 maaliskuuta 2012

Kohti uusia selikkailuita

Hain muutamaan ammattikouluun tämän kevään yhteishaussa. Tulevaisuus pelottaa niin maan perkeleesti. Mikä minusta tulee isona?

08 maaliskuuta 2012

Tunnustus


Ohhoh, olen aikas yllättynyt! Blogini sai ensimmäisen tunnustuksensa, siitä kiitos Nizureth:lle!

Homman nimi on siis seuraava:

  1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen
  2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi
  3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle
Voi apua, olen kertonut itsestäni ihan jo melkein kaiken, joten todella vaikeaa nyt miettiä jotain uutta ja ihmeellistä! Lisäksi blogini on jo valmiiksi random, se ei keskity vain yhden asian ympärille, niin näiden "random asioiden" keksiminen on aika haasteellista! Mutta yrittänyttä ei laiteta. Säännöissä käskettiin vain kertoa, mutta kuvat kertovat mielestäni enemmän, joten tässä muutama tämänhetkistä elämääni valottava kuva tunnustusten evästeenä!


1. Minulla on taas pitkästä aikaa kuitua päässäni


2. Koirani nukkuu usein unilelu kainalossa


3. Minulla on vihreät isäni entisöimät vanhat vyyhdinpuut.


4. Tilaan Moda ja Trendi -lehtiä, joista jälkimmäisen peruin juuri viime viikolla, laatu mennyt niin hurjasti alasspäin.


5. Lempi tv-sarjani on Addams Family


6. Nuorimmaisemme (A. Geniculata) loi nahkansa toissapäivänä


7. Minulla on vaaleanpunainen miniläppäri, kutsun sitä hattaraksi.

Haastan seuraavat blogit:

Nämä saavat luvan riittää. Älkääkä nirhikö, en ole yhtään tietoinen kuka näitä on jo tehnyt ja kuka ei mitäkin, tai haluaako joku nimenomaan näitä vai vihaako tunnustuksia ja niiden tekopirteitä tehtäviä. Nämä blogit minusta ansaitsivat One Lovely Blog tunnustuksen!

06 maaliskuuta 2012

surku ja murhe

Vaikka on kevät ja aurinkoa on enemmän, on mieleni ollut viime aikoina synkempi kuin pitkään aikaan. En tiedä mitä elämälläni tekisin tai mitä siltä haluaisin. Keväät ovat minulla aina sitä aikaa, kun kaikki voimat on jo käytetty ja vielä pitäisi hetki jaksaa. Paitsi tämä kevät. Olen saanut levättyä rauhassa koko talven, joten nyt en ole väsynyt. Nyt olen vain hukassa.

Opinnot eivät oikein luista, en oikeastaan haluakaan tuosta alasta ammattia. Eikä tuo ammattikorkeakoulu oikein tunnu olevan minulle se juttu. Olen ehkä liian tyhmä sinne, en vain osaa tai ymmärrä. Opinnäytetyöhön se näköjään kaatuu. Ammattikouluun haluaisin, mutta tulevaisuus pelottaa. Onko minulla tulevaisuudessa työpaikka? Onko minulla sellainen työ, jossa voisi edes tienata enemmän kuin minimin?

Yritin piristää itseäni ja aloitin kirkkaista väreistä tilkkupeiton kaverin pienimmäiselle. Ei sekään tunnu auttavan.

22 helmikuuta 2012

Kynsipostaus

Ensimmäinen Nails Of Today kirjoitukseni!

Tein ensimmäisen ranskalaisen manikyyrin itselleni. Välineenä Seppälästä ostettu Classic French Manicure Kit, josta tosin käytin vain tuota valkoista kärkien tarkoitukseen olevaa lakkaa ja kirkasta päällyslakkaa, peruslakkana tässä käytin Lumenen Natural code lakkaa värissä 03 Be happy. Tämä siksi, että mielestäni tuolla paketin omalla lakalla kontrasti kynsien ja kärkien välillä jäi liian suureksi (ja vähän enemmän värillisellä lakalla sai peitettyä pienet virheet paremmin...)

Tälläinen siitä nyt tuli. Mielestäni yllättävät hyvä ensikertalaiselta ja vielä itse tehtynä!

10 marraskuuta 2011

Kipeyttä

Täällä on nyt vietetty melkolailla hiljainen viikko. Mona alkoi viikko sitten perjantaina pissailla sisälle ja uloskin tuli muutaman askeleen välein pissat. Ajattelin, että se on vain ollut niin innostunut meillä käyneistä vieraista, että se ikäänkuin taantui. Vaiva kuitenkin jatkui, vaikka koira rauhoittui. Maanantaina olikin sitten eläinlääkärin ja virtsatestin aika. Yllättävän hyvin tuo tyttö pissasi purkkiin, ei haitannut yhtään toimitusta että emäntä työntää tupperia hanurin alle (tupperia siksi, että sattui olemaan ainoa sopivan mallinen kannellinen purkki). Virtsasta ei kuitenkaan testeissä mitään näkynyt, eikä tutkimuksissakaan aristanut mitään paikkaa, lämpökin oli normaali. Oireet kuitenkin niin vahvasti viittasivat tulehdukseen että antibiooteille koiruus meni.
Ja on muuten vahvat pillerit! Ensimmäisen pillerin koira sai maanantai iltana ja seuraavan aamun pissalenkki oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Normaali ad/hd Mona oli täysin tiessään, joku oli yön aikana vaihtanut sen tilalle pilvessä olevan laiskiaisen. Ei ole ennen mustikanvarpu ollut niin mielenkiintoinen!
Oikeastaan siitä lähtien Mona on vain nukkunut omalla tuolillaan tai sohvalla. Pihalla se ei jaksa korttelia pidemmälle lähteä. Vaiva on onneksi helpottanut ja pissailu taas normaalia. Kyllä sitä taas pääsikin huolestumaan...

Mona