23 joulukuuta 2011

17 joulukuuta 2011

Kiittäen

Ei voi taas muuta sanoa kuin kiitos! Oli ehkä mahtavin vuosipäivä ikinä!

Minun ja Kultani ensitapaamisesta tuli eilen täyteen 5 vuotta ja lähdimme sitä juhlistamaan Hardcore Superstarin keikalle. Oli kivaa <3 aivan liian kauan aikaa edellisestä kunnon keikasta. Kultani onneksi otti vastaan suurimman osan iskuista, jotka olisivat muuten minuun osuneet.

Kiitos myös Jonnalle ja Petterille mukana olosta! Otetaan joskus uudestaaan!

11 joulukuuta 2011

Uutukainen

Noniin... Oli ihan pakko kiusata kaveria sen verran terraarioonsa vaihdon yhteydessä, että ukko nappasi siitä kuvan. Tässä se nyt on: Motley!

09 joulukuuta 2011

Käärme

Joukahainen sai tänään lajitoverin <3
Eli tilanne oli tämä: sain viestin, jossa kaveri kertoi miehehekkeensä veljen luopuvan käärmeestään. Käärmeen pitäisi saada uusi koti, ei mielellään ensimmäiseksi käärmeeksi (kuulemma luonteikas kaveri). Mietin ensin että ei, meille riittää yksi viljis. Haaveissa on kuitenkin brassi, jolle ollaan säästelty yhtä terraa. Terra on sen kokoinen, että brassi siinä viihtyisi n. pari vuotta ennen kuin tarvitsisi isomman, eli toisaalta brassivauva ei vielä voisi tulla, koska meillä ei isompi terra mahdu mihinkään. Vielä.
Toisekseen, tällä seudulla ruokaa elukoille on saanut vain Faunattaresta ja muista harvoista eläinliikkeistä, joissa ruokien hinnat ovat pilvissä. Nyt kuitenkin löysin yhden kasvattajan, jolta ruokaa saisi edullisemmin, joten meillä on varaa ruokkia kahta matoa.
Nyt tuolla makkarissa on sitten Joukahainen omassa terraariossaan, isommassa terraariossa sisusta valmiina muuttoa varten ja uusi punainen kaunistus on smartboksissa totuttelemassa pyyhkeen alla meidän ääniimme. Täytyy uuden antaa ensin totuttautua asumaan meillä ennen kuin kokeilee poikia samaan terraan. Ja sekään ei välttämättä aina onnistu, joten varauduttava on myös siihen että pojat majailevat eri terroissaan.
Tässä vielä kevennyksenä kuva Joukahaisesta, joka on kasvanut puolessa vuodessa aivan kamalasti!