24 syyskuuta 2013

Nuvem

Sain kuin sainkin viimeinkin valmiiksi noin miljoona oikeaa silmukkaa...
Kyseessä on Martina Behmin Nuvem-huivi, joka tehdään keskeltä ulospäin pyöröneuleena ja viimeistellään röyhelöllä. Ja taas kerran, kuvaaminen oli helpommin sanottu kuin tehty.
Huivi on aivan valtavan kokoinen, lähemmäs villapaita lämmittävyytensä ansiosta. Varmasti talvella mukava kääriä tämä takin alle. Eikä huivi kutita lainkaan, lanka on pehmoista merinovillaa alà Wollmeise Lace-garn.
Ja taas kerran, mallin vaihto paransi kuvia huomattavasti! Koiraa ei vahingoitettu kuvauksen yhteydessä, oikeastaan se sai kovasti kiitosta, rapsutuksia ja dentastixin.

21 syyskuuta 2013

Kylmille ilmoille -myssy


Sukkasato on täydessä käynnissä, mutta riittipä aika minulla myös kanssaneulojan ohjeen testaamiseen! Ohje on Satu Gröhnin käsialaa (Linkki Ravelryyn) ja ihastuin heti sneak peak -kuvaan tuosta sivun palmikosta. Pipo on kohtalaisen yksinkertainen, perus raitaa ja mielenkiintoinen palmikko. Silti väittäisin, että juuri tuo palmikko saa kokeneemmankin neulojan mielenkiinnon pysymään sopivasti yllä!
Lankana käytin Teeteen Pallasta, jota oli sopivasti varastossa sinisenä ja mustana. Mustaa meni reilu kerä, sinistä vajaa yksi kerä. Puikot oli 3,5 mm ja pipo valmistui hieman reilussa päivässä! Todella nopea neule siis.
Ohje tulee aikanaan Ravelryyn ostettavaksi, mainostan täällä blogissa taas heti kun ohje on kaikkien saatavilla!

15 syyskuuta 2013

Sinua minä kutsun ystäväksi -huivi


Alunperin julkaisin tämän huivin ohjeen jo 2011 marraskuussa. Kokeilin, miten saan liitettyä PDF-tiedoston blogiin ja hyvinhän se onnistui - hetkeksi. En ollut ymmärtänyt, että ilmaiseksi koneelleni lataama PDF ohjelma antoi jakaa tiedostoa vain tietyn aikaa, joten huivin ohje katosi bittiavaruudesta jo jokunen aika sitten. Mielestäni minulla oli siitä kopio koneellani/ulkoisella kovalevyllä, mutta se tiedosto taisi olla juuri sillä siivouksen yhteydessä hyllyltä tippuneella, jossa oli kaikki musiikkinikin. Eli sitä ei ollut enää olemassakaan. Nyt ihana kanssaneuloja lähestyi minua viestillä, ja kertoi aikanaan tallentaneensa tuon huivin ohjeen koneelleen, joten sain sen takaisin! Wohoo!

Tälläkertaa kirjoitan ohjeen tähän blogiin, en luota noihin tiedostohärpäkejuttuihin, kun en niitä osaa oikein käyttää...

Tarvikkeet:
100(100)150g Garnstudio DROPS Alpaca
Puikot 5 mm, päättelyyn 7 mm tai käsialan mukaan
Parsinneula lankojen päättelyyn

Tiheys: 14s x 26 krs. = 10 x 10 cm

Valmiin huivin koko:
Keskikokoinen huivi on mitoiltaan 138 x 56 cm. Reunapitsin leveys on leveimmillään 8 cm.

 
Kuvassa reunapitsiä ei ole pingotettu kunnolla
Ohje:
Luo pienemmille puikoille 3 s. ja neulo 7 krs. ainaoikeaa. Nosta kappaleen sivusta nurjien kerrosten "nypyistä" 3 s. ja luontireunasta 3 s. =yhteensä 9 silmukkaa puikolla.
1. krs (oikea puoli): neulo 3 o, neulo silmukka oikein etu- ja takareunasta, 1o, neulo silmukka oikein etu- ja takareunasta, 3o
2. krs (nurja puoli): 3 o, neulo nurjaa kunnes olet 3 silmukan päässä reunasta, 3 o.
3. krs: 3 o (=reunasilmukat), langankierto, 2 o, nosta silmukoiden välinen lankalenkki ja neulo se kiertäen oikein takareunasta (= oikealle kääntyvä lisäys), 1 o (=keskisilmukka), nosta silmukoiden välinen lankalenkki ja neulo se kiertäen oikein takareunasta (=vasemmalle kääntyvä lisäys), 2o, langankierto, 3 o.
Jatka lisäyksiä kuten edellä jokaisella oikean puolen kerroksella keskisilmukan ja 3 reunasilmukan viereen, kunnes työssä on 187(207)227 silmukkaa (3 reunas. + 90(100)110s. + keskis. + 90(100)110s. + 3 reunas.). Nurjat kerrokset neulotaan kuten kerros 2. Aloita seuraavalla oikean puolen kerroksella kaavion riviltä 1.

Huom! Klikkaamalla saat suurennettua kuvaa!
Kun olet neulonut kaavion rivit 1-14 päättele silmukat isommilla puikoilla, näin saat reunasta joustavamman. Päättele langanpäät ja pingota huivi joko kastelemalla se ja levittämällä tasaiselle alustalle kuivumaan samalla avaten pitsiä (pitsi avautuu kauniimmin, kun asettaa ruostumattoman nuppineulan jokaisen pitsikuvion "kärkeen") tai ensin levittämällä huivi mittoihinsa, jonka jälkeen joko sumuttamalla tai höyryttämällä kostuttaa sitä. Anna joka tapauksessa kuivua rauhassa, ja nauti pehmeästä huivistasi!

08 syyskuuta 2013

Chalice kauluri

Taas tulee elämää huonompia kuvia, mutta hei! En ole koskaan väittänyt kuvaaja olevanikaan - vain käsityöläinen.

Ostin tämän kaulurin ohjeen hetki takaperin, kun sen sai pienellä alennuksella. Eipä sen oikeakaan hinta kovin kallis ole, viiden euron luokkaa, mutta alennettuunkin hintaan oli mielestäni liian kallis siihen, mitä sillä sai. En tosin tiedä, mitä kuvittelin ohjeen olevan, mutta petyin silti.

Ohjeessa oli kaunis kansi, kaunis pitsikuvio sekä kirjoitettuna ja kaaviona, kirjoitettu mallikerran ohje tuohon joustimeen ja sitten se itse ohje. Luo silmukoita (ohjeessa kolme eri kokoa), seuraa mallikertaa 1, seuraa mallikertaa 2, seuraa mallikertaa 1 ja lopuksi kehoitettiin tekemään napinlävet virkkaamalla jonkun kokoiseksi itse katsomaansa kohtaan.

Tulin kyllä mielestäni taas ihan huijatuksi sanalla alennusmyynti. Tälläisestä ohjeesta en minä ainakaan kehtaisi paria euroa enempää pyytää. Itseäni saan kyllä silti syyttää - mallikuvista olisi ehkä voinut päätellä tekeleen olevan hyvinkin yksinkertainen, jotenkin vain kuvittelin siihen tulevan jotain kavennuksia tms. muita vastaavia yläreunaan, jotta olisi istunut paremmin. Siksi ostin sen ohjeenkin, koska olen laiska enkä jaksa laskea, saati kokeilla ja purkaa, tarvittavien kavennusten määrää ja tiheyttä.

Kauniin kaulurin sain jokatapauksessa, kyllä tätäkin tulee käytettyä, mutta uskoni maksullisten ohjeiden paremmuuteen on taas hetkeksi mennyttä...

p.s. ohje siis ravelryssä: Chalice Cowl