Tämä, ettei toista yritä omistaa, on minulle ainakin ollut opettelun paikka. Ei ole minun asiani yrittää muuttaa sitä toista, hän muuttaa itse itsensä jos haluaa. Ja tämä ei koske vain kumppania, vaan myös ystäviä ja perhettä kohtaan koettua rakkautta. Vaikka olisi kuinka läheinen tahansa, niin se toinen on oma yksilönsä. Aina tulee olemaan eroavaisuuksia. Aina tulee olemaan erillaisuutta. Minuakaan ei omista kukaan muu kuin minä itse. Kukaan ei voi pakottaa minua esimerkiksi opettelemaan siistimmäksi ihmiseksi, mutta minä haluan opetella sen, jotta kultani viihtyisi paremmin kotonaan, jonka jaamme. Kukaan ei voi pakottaa minua, on aina minun oma päätökseni, jos haluan muuttaa jotain asioita.
Ja siitä pääsemme siihen, että rakkaus on pieniä ja suuria tekoja. En ottaisi itselleni taakkaa itseni muuttamisesta ihan kepoisin syin. Teen sen siksi, että rakastan. Jos teen itselleni leivän, kysyn toiselta, onko senkin nälkä. Kudon välillä suurempia villasukkia, jotta kultani jalat pysyvät lämpiminä. Joskus, kun kulta tulee kotiin töistä, käyn toivottamassa hänet tervetulleeksi kotiin ilman paitaa. Koska hän pitää siitä. Pieniä tekoja, jotta toinen olisi onnellinen tässä arjessa.
Minulle rakkaus ei ole kuutamoserenadeja tai suuria ruusukimppuja. Minulle se on sitä, että silittää päätä kun itkettää. Tukee toista, kun vasta aloitettu lääkitys saa pyörtyilemään. Käy toisen puolesta kaupassa, kun toinen on kipeänä. Se on toisen auttamista tästä elämässä selviytymiseen, ja joskus ehkä vähän toisen epäonnelle nauramista.
En tiedä muista, mutta minulla on myös paha tapa osoittaa rakkaus naljailemalla. Jos ystäväni ovat joskus kuulleet suustani loukkauksen ja naurua, niin silloin todennäköisesti olet minulle tärkeä!
