10 marraskuuta 2011

Kipeyttä

Täällä on nyt vietetty melkolailla hiljainen viikko. Mona alkoi viikko sitten perjantaina pissailla sisälle ja uloskin tuli muutaman askeleen välein pissat. Ajattelin, että se on vain ollut niin innostunut meillä käyneistä vieraista, että se ikäänkuin taantui. Vaiva kuitenkin jatkui, vaikka koira rauhoittui. Maanantaina olikin sitten eläinlääkärin ja virtsatestin aika. Yllättävän hyvin tuo tyttö pissasi purkkiin, ei haitannut yhtään toimitusta että emäntä työntää tupperia hanurin alle (tupperia siksi, että sattui olemaan ainoa sopivan mallinen kannellinen purkki). Virtsasta ei kuitenkaan testeissä mitään näkynyt, eikä tutkimuksissakaan aristanut mitään paikkaa, lämpökin oli normaali. Oireet kuitenkin niin vahvasti viittasivat tulehdukseen että antibiooteille koiruus meni.
Ja on muuten vahvat pillerit! Ensimmäisen pillerin koira sai maanantai iltana ja seuraavan aamun pissalenkki oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Normaali ad/hd Mona oli täysin tiessään, joku oli yön aikana vaihtanut sen tilalle pilvessä olevan laiskiaisen. Ei ole ennen mustikanvarpu ollut niin mielenkiintoinen!
Oikeastaan siitä lähtien Mona on vain nukkunut omalla tuolillaan tai sohvalla. Pihalla se ei jaksa korttelia pidemmälle lähteä. Vaiva on onneksi helpottanut ja pissailu taas normaalia. Kyllä sitä taas pääsikin huolestumaan...

Mona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti