29 kesäkuuta 2012

Missio: pidä kummipoika lämpimänä!

Tämä ei ole ollenkaan mahdoton tehtävä. Tämä onnistuu oikeastaan tältä tädiltä aikas hyvin. Jopa niin hyvin, että poika ei ole ehtinyt käyttää kaikki hänelle neulomiani vaatteita!


Ensimmäinen (kuvattu) vaate oli tämä kelttiaiheinen liivi. Ohje löytyi Ulla-Neuleesta ja lankana Novitan Wool. Ennen tätä olin tehnyt tulevalle kummipojalleni jo useampia vaatteita, mutta en muistanut niitä kuvata ennen lähetystä vastasyntyneelle.


Seuraavaksi oli Novitan ohjeella tehdyt henkselihousut jostain random villasekoitelangasta. Napit löytyivät mummun perintönappilaatikosta. Näitä pojan äiti nimitti pikkuisännän housuiksi.


Ensimmäiseksi joululahjaksi poika sai tädiltään kypärämyssyn. Lankana Hopeasäikeen jämiä ja Teeteen Pallasta. Tästäkin kuulemma tykättiin kauheasti, muistutti kuulemma ihan ritareiden käyttämiä huppuja, joten poika sai lempinimen Sööl Lancelot.


Talvi oli kylmä ja tädillä huoli pojan lämpimyydestä, joten eikun Nallet kouraan ja toteuttamaan neulesettiä Modan ohjeella (6/2011). Vihreä lanka loppui kesken ennen viimeisiä kirjoneuleraitoja puserossa, joten loppu täytyi tehdä pelkällä harmaalla. Ei ole haitannut menoa laisinkaan!


Samana talvena päätin tuhota vielä loputkin tästä omituisesta villasekoitehirviöstä, jota oli jäänyt kaapin pohjalle. Ulla-Neule apuun ja kummipojalle housuja tekemään. Näistä tuli niin isot, että menevät varmasti vielä ensi talvenakin!


Viimeisimpänä olen kummipojalle valmistanut tämän pöllöliivin Novitan Miami langasta, jota sain mummulta. Pusero kävi pojan käsissä tarkan laatu- ja makutestin, joka ilmeisesti läpäistiin. Ainakin paitaa oli kiva heilutella ja riepotella ympäri olohuonetta. Käyttöön se pääsee kuitenkin vasta syksyllä, kun ilmat viilenee.

Nyt on kummipojalle tiedossa lokakuussa pikkuveli, joten tädin tarve pitää lapset lämpimänä lisääntyy. Onneksi isoveli on jättänyt melkoisen varaston jälkeensä, niin ei tädin tarvitse pelkkiin vauvanvaatteisiin jumiutua!

12 kesäkuuta 2012

Huldailua

Ihanat selluliittisääret ja uusi neule. Toteutettu Novitan Kotiväestä, joten käypä puuvillatakki kesäksi. Tykkäsin ohjeesta tosi paljon, oikein hyvin kirjoitettu ja saumoja ei valmiissa vaatteessa ole kuin kainalossa. Helma neulottiin yhtenä kappaleena ja hihat pyörönä, olkapäillä hihat yhdistettiin muuhun takkiin ja hartioille muodostuu raglanit.
Malli on hauskan erilainen, tätä voi vyön tai huivin kanssa sitoa vaikka miten päälle! Sopii sekä mekkojen että legginsien (kyllä, minä käytän niitä) kaveriksi, rentoon tai viralliseen pukeutumiseen. Tykkään! Ja paljon.
 Ja kuten kuvista näkyy, niin hiusten väri on taas vaihtunut. Ystävän häiden teemaväri on viininpunainen, joten loppukesästä minut nähdään punapäänä. Nyt mennään vähän aikaa blondina.
Pää on ihan jumissa vieläkin kiireisestä viime viikosta, joten nyt ei tekstiä irtoa tämän enempää. Adios!


11 kesäkuuta 2012

Häät mielessä

Tämä Aeolian pääsi viime viikonloppuna oikealle omistajalleen. Viikonlopun vietin Nivalassa ystävien ja kummipojan seurassa, rattoisasti askarrellen tuomionpäivän lyhtyjä ystävän elokuisiin häihin ja remontissa auttamalla. En millään jaksa odottaa elokuuta!

Selvisi myös, että koirani on Houdini. Se murtautui ulos koiran pihahäkistä. Ihan siis murtautui, ei tullut yli eikä ali vaan läpi.

30 toukokuuta 2012

Räsymattosukat

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi tehdä sukat! Sain inspiraation käyttää samaa räsymattotekniikkaa, kuin niissä lapasissa, joihin kirjoitin ohjeenkin. Näihin tosin käytin kaikki jämäkerät, mitä kaapeista löytyi, ja Ravelryn kanssa Kaheleilta sain hivenen jämiä lisää.


Lankoina on erillaisia pätkävärjättyjä Nalleja, ainakin Four seasons talvi ja kevät, Kukkaketo syreeni, orvokki, päivänkakkara ja ruusu sekä Marjaretki lakka ja mustikka. Ohjeena käytin Novitan perus pitkävartisten polvenylisukkien ohjetta, löytyy novitan sivuilta ilmaiseksi.





Ja kiitos kaikille tähän mennessä kyselyssä äänestäneille! Kovasti näyttää lukijat yksimielisiltä siitä, että tämä kokonaisvaltaisesti elämästä kirjoittaminen on paras tapa pitää blogia, eikä muutosta ainakaan tällä erää tarvita. Vielä on muutama päivä aikaa äänestää ja jatkossakin saa rakentavaa kritiikkiä esittää! Minulle saa myös esittää kysymyksiä, jos haluaa minun kirjoittavan jostakin tietystä aiheesta enemmän.

24 toukokuuta 2012

Kysely!

Olen jo pitkään miettinyt tätä tapaani pitää blogia. Suurin osa teksteistä on käsitöihin liittyvää, mutta silloin tällöin tulee kirjoitettua herpeistä tai tyylijuttuja (meikkejä, ostoksia, päivän asuja tms). Lukisitko siis mieluummin jokaisen aiheen omasta blogistaan vai haluatko seurata tälläistä sekametelisoppaa, jota usein elämäksikin kutsutaan? Vaikka vain viimeiseen vastaukseen vaadin perusteluja niin muutkin kehittävät palautteet otan iloisesti vastaan <3

20 toukokuuta 2012

Jatkoterapiaa väreillä

Tiedättehän ne väriyhdistelmät, jotka lähes 90% varmuudella aiheuttavat aivosyöpää? Esim. sininen ja pinkki yhdistelmä?


Ei mulla muuta sitten tällä kertaa. Täytyy syksyksi tehdä tähän sopivat lapaset.

14 toukokuuta 2012

Aakkoshaaste K & L

Jaksoin taas hivenen enemmän keskittyä aakkosteluun, joten K kirjaimen nimikkoneule on korukukka:
Lankana Wollmeise jämiä, tausta ostettu Sinellistä (tavallinen rintaneulalukko). Helppo alle tunnin työ, joka sointuu kivasti nykyiseen hiusväriini!

L neule oli yllättäen taas huivi. Ei ole huivitus vieläkään hävinnyt. Ohje on Ravelryyn nimetty Lazy Kathyksi ja löytyy myös Moda 4/2011 lehdestä. Olen halunnut toteuttaa tämän jo pitkään, siitä lähtien kun lehti ilmestyi. Nyt oli aika, lanka ja tilaisuus, kaikki kohdillaan! Lanka siskon lähettämää Zauberballia.

Huivin malli on vähän erillainen, mihin olen tottunut. Toisaalta se ei sovellu perinteiseksi kaulahuiviksi, mutta harteille sen saa taiteiltua monella eri tavalla!