Kuva taas taattua kännykkälaatua hämärässä huoneessa. Pääpointti oli kuitenkin siinä, että minä halusin itselleni uuden pipon. Sellaisen kevyen ja ohuen, joka sopii näille plussakeleille. Halusin sen jostain unelmaakin pehmeämmästä langasta, jotta sitä olisi ilo tehdä. Jostain syystä olin myös saanut päähäni, että halusin siihen norjalaisia tähtikuvioita.
Pipon verran lankoja minulla löytyy kotoa useampiakin, mutta mustia lankoja ei ollut kovin montaa vaihtoehtoa. Otin käyttöön kerän Dropsin Baby Alpaca Silkkiä, koska se täytti kaikki kriteerit: pehmeä, kevyt ja musta. Vähän epäilin kirjoneuletta taas alpakalla, mutta alpakan ja silkin sekoitus yllätti minut täysin! Tällä langalla työn jälki on ihan monta potenssia siistimpi, kuin perus dropsin Alpacalla! Kuvioväriksi otin ihan tuota perus alpakkaa, mutta yllättävän tasaisen pinnan sekin antoi tuon silkkisen serkkunsa rinnalla.
Ohjeeksi valikoitui Green Memories La Maison Rillieltä (linkki ravelryyn) jonka saa ostettua omakseen hieman reilulla neljällä eurolla. Ohjeessa tulee mukaan myös pitkien kämmenekkäiden ohje. Itse bongasin ohjeen joskus alkusyksystä juuri julkaistuna, kun sen sai lisätä omaan kirjastoonsa ilmaiseksi. Silloin ajattelin, että ei tuo pipo oikein ole minun näköiseni, eikä tuollaisiin yksinkertaisiin kämmenekkäisiinkään oikein ohjetta tarvitse, mutta kun ilmaiseksi saa niin klikkasin sen itselleni. Onneksi lisäsin, nimittäin nyt kun katsoi ohjetta uudestaan, ajatteli siihen mustan pohjavärin ja vain yhden kuviovärin, niin sehän oli juuri se mitä etsin! Ja keskikokoisen pipon ohjeella tuli kerrasta hyvänkokoinen päähine!
Ohjeessa tosin oli käytetty lähes kaikkia kokoja 2 millisistä aina 4 millisiin puikkoihin asti. Silmukat ja muutama ensmmäinen joustinrivi tehtiin 2 millisillä, joustin loppuun 2,5, sileä aloitettiin kolmosilla ja siirryttiin 3,5 millisiin, kuvio olisi pitänyt vielä toteuttaa nelosen puikoilla. Itse tein joustimen ja silmukoiden luomisen kokonaan 2,5 millisillä, sileät osuuden 3,0:lla ja kirjoneuleet 3,5 numeroisilla puikoilla. En ole kuunaan käyttänyt näin monia puikkoja samaan työhön!
Muokkasin myös kaavioita vähän, neuloin molemmissa kaavioissa kolme ensimmäistä ja viimeistä riviä ihan vain sileää mustaa, sillä mielestäni ne vain sekoittivat kuvaa.
Ohoh, en ole varmaan ikinä yhdestäkään työstä kirjoittanut näin pitkästi! Noh, oli kyllä kerrankin kerrottavaa.
Monen muun bloggarin tapaan laskin tässä Ravelrystä mennä vuonna valmistuneet työni. Niitä oli yhteensä 75 (tai siis kaikkia töitä en ole räveltämöön laittanut, muutamat vauvansukat ja joululahjakaulurit lisäsin summaan). Eli aikas rikas neulevuosi! Pienemmiksi numeroiksi pilkottuna 2013 minulla valmistui:
- 13 takkia, paitaa, liiviä ja puseroa. Aikuisten ja lasten vaatteet laskettuna samaan
- 10 pipoa
- 12 paria lapasia, kämmenekkäitä ja sormikkaita
- 27 paria sukkia
- 10 huivia, kauluria tai muuta niskanseudun lämmikettä
- yksi vauvanpeitto, yksi lelu ja yksi säärystinpari
Tuo ei voi olla kuin ihanan tuntuinen! <3 Vitsit, mikä määrä valmista! 13 paitaa JA kaikkea muutakin! Mahotommeininki.
VastaaPoistaNoh, tuohon 13 paitaan sisältyy kuitenkin muutama slipoveri ja aika moni lastenkokoa oleva paita, joten en sentään ole 13 täysimittaista aikuisen villapaitaa tehnyt :D
PoistaMutta täytyy kyllä sanoa, että itsekin olen vähän yllättynyt tehokkuudestani viime vuotena. Tänä vuonna aion kuitenkin keskittyä laatuun enemmän, tiedossa on siis pienempiä puikkoja, ohuempia lankoja ja enemmän kirjoneuletta!
Silti :) Paita is a paita is a paita. :) Tämän vuoden suunnitelma kuulostaa hyvältä. Jään väijymään.
VastaaPoista