Muistelin, että tein jo aikoja sitten sellaisen haasteen, jossa kerroin tulevaisuudesta. Tälläisen tekstipätkän löysin:
Vuoden päästä minä
- Olen töissä jossakin, josta pidän. Tai ainakin pääsen opiskelemaan.
- Olen neulonut ainakin yhdet kirjoneulesukat
- Olen itsevarma ja onnellinen
- Voin paremmin
Teksti on kirjoitettu lokakuussa 2012, eli melkolailla vuosi sitten. Kuinkas sitten kävikään?
Kuluneena vuotena olen
- Olen ollut suurimman osan vuotta töissä, nyt jopa sellaisessa työssä josta pidän
- Olen neulonut useammatkin kirjoneulesukat, seuraaviin olisi jo langatkin valmiina!
- Itsevarmasta en tiedä, mutta tällä hetkellä kyllä nautin arjestani
- Voin paremmin? Ehkä. Tätä tavoittelen edelleen ensi vuonna!
Kaiken kaikkiaan vuosi 2013 on ollut minun osaltani erittäin onnistunut. Vaikka moni asia on mennyt pieleen, muun muassa se omakotitalon ostaminen, on elämäni kuitenkin nytkähtänyt edes vähän eteenpäin. Mitä siis haluan taas vuoden päästä, vuonna 2014?
Vuonna 2014 aion:
- Neuloa viimeinkin sen luottovillatakin, vähän ohuempi kuin hearts & minds
- Hankkia paremman fyysisen kunnon, nyt on aika retuperällä
- Olla parempi ihminen läheisilleni, arvostan heitä ihan hirmuisesti, mutta olen huono näyttämään sitä
- Kuluttaa vähemmän rahaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti