06 huhtikuuta 2011

Flunssa-aallon viemää

Kultani on ollut nyt viikon kipeänä. Diagnoosina Influenssa-B. Onneksi olen itsekin ollut kotosalla, jotta olen häntä pystynyt hoivaamaan. Viime lauantaina flunssa sitten tarttui minuunkin ja olen siitä lähtien ollut lähinä vuoteen oma. Tuntuu, että pahenee vain.
Tässä kipeänä ollessa tulee mietittyä kaikenmoisia asioita. Tulee katsottua ehkä kaikki ohjelmat nauhalta, mitä on aiemmin nauhoittanut ja "ei ikinä saanut aikaiseksi katsoa". Tulee maattua, nukuttua ja ihan vain oltua ihan urakalla. Kilokaupalla varmasti kutoisinkin, jos nenäni vuotaisi yhtään vähemmän. Nyt tilanne on se, että aina kun saa puikot käsiinsä, pitää jo niistää. Kun sitten saa sen niisto-rasvaus-putsaus -rituaalinsa tehtyä ja yhden silmukan kudotuksi pitää kaikki aloittaa alusta. Pitää taas niistää, rasvata nenänsä ja puhdistaa sormensa rasvasta, ettei se takerru lankaan. Parhaassa tapauksessa tätä tehdessä on se yksi neulottu silmukkakin jo ehtinyt pudota ja kun sen saa jotenkin puikolle takaisin pitää taas niistää. Yksi askel eteen ja kaksi taakse. Kutominen käy kuin tanssi, joten antaa olla. Eihän kipeänä saa urheilla.
Tällä kertaa onneksi sentään kutominen luonnistuisi nivelten puolesta. Yleensä vähänkään kuumeisena tai flunssaisena minulla kipeytyy kaikki nivelet, hyvä kun kävelemään pääsee. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempana minulla olisi taipumusta nivelten tulehtumiseen, reuma olisi ehkä pahin kirous tälläiselle himokutojalle!
Eilen illalla viimeinkin keksin jotain, mikä helpottaa oloa. En ole vähään aikaan saanut nukuttua, sillä öitäni rytmittää painajaiset ja niistorituaalit. Viimeyö oli poikkeus. Keksin hieroa Vick's voidetta ranteisiini ja peukaloiden juuriin ja nukkua siten, että kädet ovat lähellä kasvoja. Pysyi nenäkin auki! Jopa nenänpäähän hierottu Vick's auttaa, mutta nenän alle en sitä suosittele hieromaan, varsinkaan jos iho on jo niistämisestä hellänä. Se sattuu, älkää kokeilko. Itsehän en näin blondi ollut, että kyseistä olisin kokeillut. Vanhemmat tytöt kertoivat. *köh*
Koittakaahan ihmiset pysyä terveinä. Tämä sairastelu alkaa jo ärsyttämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti