01 huhtikuuta 2013

Vaihdoin toisiin maisemiin

...Ja nyt olen taas kotosalla. Viikko (ja vähän reilu) tuli vietettyä ystävien, kummipojan, kummipojan pikkuveljen ja poikien isän sekä oman avokin kanssa. Aiheena oli kummipojan ja tämän äidin syntymäpäivät, ne kun ovat sijoittuneet seitsemän päivän erolla. Tähän viikkoon kuului itkua ja huutoa, mutta myös naurua ja uusia sanoja. Neuloinkin aika paljon reilussa viikossa, eikä kaikesta edes tullut kuvaa otettua. Muutamasta kuitenkin.
Kummipojalle jo aiemmin valmistunut slipoveri
Viikon aikana valmistuneet tökalusukat
Lisäksi neuloin poikien äidille pitkävartiset raitasukat, toisen sukan vaaleanpunaisella ja vihreällä, toisen kirkkaanpunaisella ja vaaleanvihreällä. Toiselle ystävälleni neuloin aaltoraidallisen kaulahuivin, sillä hän oli jättänyt oman huivinsa kotiin ja vielä ei kuitenkaan pohjanmaalla tarjennut kulkea ilman. Tämä viikko onkin alkanut raivokkaalla koomailulla ja pyykkien pesulla. Omituista olla taas hiljaisessa asunnossa, kun ehti jo tottua kahden alle 2-vuotiaan, 2 koiran, 3 kissan ja 5 aikuisen mekkalointiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti