24 marraskuuta 2010

innoistus

Bumerangi, kuva 7th Heavenin kotisivuilta
Tankotanssi ohjaajan mielestä olisin valmis siirtymään aloittelija tasolta tasolle 2. Hui hirvitys! Omasta mielestäni tanssini on vielä melko kehnoa... Notkea olen jos lämmitetty rautakanki lasketaan, voimaa minulla on juuri sen verran, että yksinkertaiset liikkeet onnistuvat. Reidet ovat vielä niin heikot, että esimerkiksi bumerangi ei toimi vielä kunnolla, koska en saa jalkojani pidettyä vaakatasossa. Nilkatkaan ei vielä ojennu kunnolla. Mutta ilmeisesti jotain teen oikein, sillä nyt olisi mahdollisuus kokeilla astetta haastavampia tunteja.
Aloitin tanssimisen elokuussa, eli nyt olen harrastanut 4 kuukautta yhteensä. Välissä oli kuitenkin muutama viikko, jolloin tunnit olivat loppuun varattuja enkä päässyt treeneihin. Hyvä puoli toisen tason tunneissa on, että niihin mahtuu paremmin. Toisaalta olen innoissani, mutta toisaalta olen niin epävarma vielä taidoistani, että en uskalla kokeilla vaikeampaa tasoa. Ehkä sitten keväällä. Nyt menen parantelemaan palaneita "allejani" ja verisiä rakkoja peukaloista... Jalkapöytäänkin ilmaantui mustelma.

2 kommenttia:

  1. tankotanssi olisi kyllä mielenkiintoinen harrastus mustelmista huolimatta. =D harmi että sitä ei täällä Joensuussa järjestetä missään :(

    VastaaPoista
  2. Ajan myötä mustelmia ei kuulemma tule niin paljoa enää, kun iho tottuu :D Sitä odotellessa... Peukalot ovat edelleen aika karun näköiset!

    VastaaPoista